Naiset käyvät palkkatyössä ja opiskelevat yhtä lailla kuin miehetkin. Tavallisen työpäivän päälle nainen tekee yleensä vielä toisen työpäivän kotona. Siihen meidät on totutettu, mutta nykypäivän feministinainen ei enää moiseen epätasa-arvoon alistu. Miksi miehellä pitäisi olla enemmän vapaa-aikaa kuin naisella? Tai miksi hän saisi valita tekevänsä vain kivoja kotitöitä, kuten pihatöitä, kun nainen tiskaa, siivoaa, pyykkää ja käy kaupassa? Kerrostalossa ei sitä paitsi edes ole niitä pihatöitä tehtävänä.

Avo- tai avioliitto on aina kahden kauppa, jossa molempien osapuolten pitäisi sekä saada että antaa. Vaikka laskelmointi on ikävää, pitäisi molempien kuitenkin hyötyä yhdessä olemisesta ja asumisesta. Jos nainen tekee yksin kotityöt, mies on vapaamatkustaja.

Luin Vihreiden naisten Syöjätär-lehdestä aika julman, mutta totuudenmukaisen lauseen, joka meni suunnilleen näin: Jos mies ei halua osallistua kotitöihin, ei hän tarvitse kotiakaan. Toki jokainen ihminen oikeasti tarvitsee kodin, mutta kyllä miehenkin pitäisi lunastaa paikkansa kotonaan tekemällä kotitöitä. Tai sitten hän saa asua sotkuineen yksin.

Siisti feministinainen ei voi myöskään hyväksyä miehen lausahdusta, että "se siivoaa, jota sotku häiritsee". Feministinainen kääntää lauseen muotoon "se siivoaa, joka sotkee". Jostain kumman syystä sotkija on useimmiten mies.

Eikä kyse ole vain kotitöistä, vaan myös vastuun kantamisesta. Yleensä nainen on se, joka huolehtii, että kaapissa on ruokaa, vessassa paperia ja niin edelleen. Tämäkin vastuu pitäisi jakaa.

Jaetaan siis kotityöt tasan, jos molemmat käyvät kokopäivätöissä tai opiskelevat täyspäiväisesti. Jos toinen on kotona tai käy vain osa-aikaisesti töissä, on kotitöiden epätasaisempi jakautuminen oikeutettua. Muussa tapauksessa kyse on alistamisesta. Ja feministinainenhan ei alistu. Mistä voi seurata jatkuva taistelu. Mutta parempi sekin kuin alistuminen!

Taisteluterveisin,

Riina Simonen
[email protected]